Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan heikkokuntoiset iäkkäät henkilöt kuolevat todennäköisemmin luunmurtuman jälkeisenä vuonna kuin parempikuntoiset ikätoverinsa. Hyvä murtumaa edeltävä lihasvoima ja kävelynopeus parantavat selviytymistodennäköisyyttä loukkaantumista seuraavana vuonna selvästi.
Toimintakyvyn heiketessä on tärkeää ohjata iäkkäitä henkilöitä liikuntaharjoittelun pariin.
Hidas kävelynopeus ja matala lihasvoima korostuivat kuolleisuuden ennustajana etenkin ensimmäisenä luunmurtuman jälkeisenä vuonna verrattuna muihin aikoihin. Jos iäkäs henkilö selviytyi ensimmäisestä murtuman jälkeisestä vuodesta, huonoon fyysiseen kuntoon liittyvä kuolleisuusriski laski lähes samalle kuin henkilöillä, jotka eivät olleet kokeneet murtumaa.
-Ihmisellä on paremmat valmiudet selviytyä stressitilanteesta kuten luunmurtumasta, mikäli lihasvoima ja liikkumiskyky ovat paremmalla tasolla. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että hyvä lihasvoima ja kävelynopeus kuvastavat fyysistä resilienssiä eli elimistön selviytymiskykyä fyysiseen terveyteen liittyvissä stressitilanteissa, tohtorikoulutettava Kaisa Koivunen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sanoo.
Luunmurtumat ovat ikääntyneillä yleisiä, ja ne johtavat muun muassa terveyden ja toimintakyvyn heikkenemiseen sekä ennenaikaiseen kuolemaan. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria murtuman jälkeisessä toipumisessa.
Hyvä fyysinen toimintakyky suojaa ennenaikaiselta kuolleisuudelta ikääntyessä. Toistaiseksi ei ole tiedetty, onko hyvän lihasvoiman ja kävelynopeuden suojaava merkitys erityisen suuri vakavien tapahtumien kuten luunmurtumien jälkeen.
-Aihetta on ollut vaikea tutkia, sillä harvoin on mitattua tietoa siitä, millainen oli murtuman kokeneiden henkilöiden fyysinen suorituskyky ennen murtumaa. Meillä on ainutlaatuinen tutkimusaineisto, jossa alkumittausten jälkeen henkilöiden murtumia ja kuolleisuutta on seurattu rekistereistä 15 vuoden ajan, Koivunen kertoo.
Terveydenhuollossa riskiryhmien seulonnalla voitaisiin murtumien ehkäisyn lisäksi myös vähentää murtumista aiheutuvaa haittaa.
-Esimerkiksi henkilöitä, joiden fyysinen toimintakyky uhkaa heiketä olisi tärkeää ohjata liikuntaharjoittelun pariin, Koivunen toteaa.
Tutkimuksen alkumittausten aikana osallistujat olivat 75- tai 80-vuotiaita. Alun 482 osallistujasta murtuman sai 176 henkilöä keskimäärin kuusi vuotta alkumittausten jälkeen. Murtumia ja kuolintietoja seurattiin 15 vuotta. Tutkimus toteutettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa (GEREC).
Kuva: Petteri Kivimäki / JYU
