Seuraa meitä

Sähkölasku kallistui jälleen viime vuonna

KOTIPLUS

Sähkölasku kallistui jälleen viime vuonna

Kuluttajan sähkölasku jatkoi viime vuonna kallistumistaan, mutta aiempaa vuotta lievemmin.

Energiaviraston mukaan kotitaloudet maksoivat marraskuussa 2019 sähköenergiasta ja sähkönsiirrosta kokonaisuudessaan 4,3 prosenttia vuotta aiempaa enemmän, sähkölämmittäjien lasku kasvoi 3,0 prosenttia. Kokonaisuudessaan kotitalouksien sähkölasku kasvoi vuodessa 33 euroa ja sähkölämmittäjien 64 euroa.
Sähköverkon toimitusvarmuuden ylläpitäminen ja parantaminen edellyttää vuosina 2014 – 2036 yhteensä noin 9,7 miljardin euron korvausinvestoinnit. Verkkoinvestoinnit kasvattavat osaltaan siirtohintojen alueellisia eroja. Viime vuonna 23 yhteensä 77 verkkoyhtiöstä nosti siirtohintoja. Siirtohintojen nousu on viime vuosina ollut maltillisinta Uudellamaalla ja voimakkainta Itä-Suomessa sekä Etelä-Suomessa Uudenmaan ulkopuolella.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös