Eduskunnan istuntotauko on päättymässä ja kansanedustajat rientävät intoa puhkuen takaisin sorviin ääreen. Intoa ja istumalihaksia tarvitaan, sillä luvassa on tiivis ja työteliäs kevättalvi. Vauhtia piisaa, toivottavasti myös viisautta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on tulossa eduskuntaan, mikä lienee helpommin sanottu kuin tehty. Paitsi jos pysytään niissä tärkeimmissä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on tehty kymmenen vuotta, mutta valmista ei ole tullut. Norsu on syötävä paloina, mutta hallitus on kerta toisensa jälkeen halunnut haukata sen kokonaisena. Eihän sellaista kenenkään suolet kestä.
Soteuudistus sai tylyn lopun vuonna 2019, jolloin valinnanvapauden ja maakuntauudistuksen sekametelisopan seurauksena uudistus kaatui ja pääministeri Juha Sipilän hallitus erosi. Sotekello pysähtyi ja tunnelma sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vapautui. Yhtäkkiä korkeiden sotelakiesitys – ja asiantuntijalausuntopinojen takaa näkyikin valoa ja toivoa. Suomea ei sittenkään myyty valinnanvapauden markkinoille, jotka olivat näyttäytyneet vaikeaselkoisena valintojen viidakkona. Miten ikääntynyt vanhus olisi ikinä onnistunut valitsemaan ja kilpailuttamaan itselleen palveluja?
Soteuudistus kaatui myös perustuslaillisiin ongelmiin. Se ei pystynyt tarjoamaan kansalaisille tasa-arvoisia palveluja kaikkialla Suomessa. Vanhustenhoidon kriisi ja vanhusten kaltoinkohtelun paljastuminen monissa vanhustenhoivayhtiöissä oli lopullinen piste soteuudistukselle. Siihen saakka hallituksen sokea piste oli ollut se, että valinnanvapaus tuo laadun ja hyvän hoidon. Kansalaisten luottamus mureni. Vanhuksemme oli jo myyty viileästi hoivabisneksen markkinoille. Soteuudistuksesta haetut kolmen miljardin säästöt karkasivat kauas. Kukaan ei tiennyt, miten soteuudistuksen rahoitus riittäisi ja mistä taasen olisi tehtävä ne kuuluisat säästöt. Kaiken tämän kruunasi kiire ja hoppu niputtaa koko valtava soteuudistus kerralla kasaan ja pakettiin.
Marinin hallitus on nyt ottanut sotepallon käsiinsä. Sosiaalidemokraattihallitus lähtee nyt toistamiseen yrittämään soteuudistusta. Se edellinen yritys kaatui taasen vuonna 2016.
Eduskunta sai tietoa Marinin hallituksen soteuudistuksesta juuri ennen joululomaa. Tietoa tuli lisää istuntotauolla tammikuun puolivälissä. Tuntui oudolle, että historiallisen uudistuksen vaiheista tiedotettiin kuin ohimennen. Soteuudistuksesta vastaava ministeri Krista Kiuru (sdp) totesi havainneensa kuntakentällä soteväsymystä. Hän totesi, että kenttä on mollivoittoinen, mutta perusterveydenhuollon parantamisella on kiire ja eduskunnassa pitäisi viedä sata lakia läpi.
Olen kiertänyt eduskunnan istuntotauolla paljon ympäri Suomen. Tätä kirjoitusta kirjoitan Pohjois-Suomessa Kuusamossa. Yhteinen viesti kautta Suomen on ollut se, että sote-ammattilaiset on vedetty liian tiukille. He ovat oikeutetusti väsyneitä. Väsymys ei johdu asenneongelmasta tai muutosvastarinnasta. He ovat väsyneitä siksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon investointeja ei tehdä, hoitohenkilöstöä irtisanotaan ja hoitajien sijaisuuksia ei jatketa. Sotesta haluttuja säästöjä haetaan heistä, alipalkatuista hoitajista. Entäpä kunnissa – kuntapäättäjät suhtautuvat soteen epäilevästi, sillä he tiedostavat realiteetit. Rahaa on liian vähän ja hoidettavia potilaita ja vanhuksia paljon. Rahattomuus väsyttää kuntakenttää.
Ministeri Kiuru on oikeassa, että perusterveydenhuolto tulee laittaa kiireesti kuntoon. Kun ikääntynyt mies jossakin päin Suomea kertoo, että hän ei pääse lääkäriin, koska lääkäriaikoja ei ole, on meillä todellakin kiire. Lääkärille tulee päästä kaikkialla Suomessa. Kun vanhus joutuu odottamaan hoitoa yksinäisessä kodissaan tai hoivaosastolla, eikä hoitajaa tule, sillä on totta tosiaan kiire. Vanhuksen tulee saada hoitoa. Kun nämä kaksi kiireellistä asiaa laitetaan kuntoon, olemme soteuudistuksen ytimessä. Eiköhän siis laiteta asiat kuntoon.
Arja Juvonen
Kansanedustaja
Puolueen 2, varapuheenjohtaja
Perussuomalaiset
