Pitkän talouden säästökauden jälkeen olemme nyt eläneet kolme vuotta aikaa, jolloin kaikki ongelmat ratkaistaan rahalla. On puhuttu uudesta talouspolitiikasta. Rahaa riittää, eivätkä velkaantuneet valtiot joudu vaikeuksiin, eikä niiden tarvitse maksaa korkoa. Velkaantumista on pidetty suorastaan välttämättömänä, jotta talouden laskusuhdanne voidaan välttää. Nyt uuden talouden seuraamukset alkavat näkyä. Aina kun painetaan rahaa valtioiden menojen kattamiseksi, on seurauksena ollut inflaatio. Jotta hintojen nopeaa nousua voidaan ehkäistä, on korkoja pakko nostaa. Nyt myös valtiot maksavat velalleen korkoa. Uusi talouspolitiikka ei toimikaan. Talouden kasvun aikana pitäisi kerätä varoja tulevaa lamaa varten. Kun pian talouteen velalla rakennetut kuplat puhkeavat, elvytykseen ei riitä varoja. Talouden syöksystä tulee varsin synkkä.
Kun poliitikot päättävät yhteisten varojen käytöstä eri tarkoituksiin, pitäisi aina käydä lävitse seuraava arviointi. Kuuluuko rahoitettava tehtävä ylipäätään valtiolle? On kiva jakaa rahaa eri tarkoituksiin. Mutta päätöksentekijällä pitää olla perusteltu käsitys, mitkä tehtävät kuuluvat valtiolle. Voidaanko tehtävä suorittaa toisin tehokkaammin? Koska tehokkuudessa on suuria eroja, on meillä monopolit kielletty ja tuottajaa valittaessa edellytetään kilpailutusta. Julkisen sektorin tuotantoon näitä vaatimuksia ei kuitenkaan ole ulotettu. Kustannuksia ja erojen syitä pitäisi kuitenkin aina verrata. Voidaanko rahan antamisella johonkin kohteeseen samalla luopua rahan antamisesta toiseen vastaavanlaiseen kohteeseen? Usein uusia toimia luotaessa ei arvioida palvelujen kokonaisuutta. Onko uusi tai lisätty meno tärkeämpi kuin jokin jo olemassa muu menokohde? Koska resurssit ovat rajalliset, on poliitikkojen kyettävä asettamaan tehtävät ja niiden laatu tärkeysjärjestykseen. Se on poliittisen päätöksenteon ydintä. Demokratia on historiallisesti paras hallintojärjestelmä. Mutta se toimii vain, jos päätöksentekijöiden ratkaisut ja niiden seuraamukset voidaan huolellisesti arvioida. Median ei pitäisi keskittyä pintailmiöihin, vaan selkeillä mittareilla kertoa poliitikkojen päätöksistä ja niiden seuraamuksista.
Mielikuva, että rahaa voidaan käyttää, siihen voidaan ottaa velkaa, eikä maksamisesta tarvitse välittää, on levinnyt melko kritiikittömästi. Valintoja menokohteiden välillä ei tarvinnut tehdä, koska rahaa riittää. Täysin ovat puuttuneet arviot siitä, mitä Suomi voi nykyisellä velkaantumisasteella tehdä seuraavassa talouden romahduksessa. Lama tulee ja se tulee yleensä liian pitkään jatkuneen alhaisten korkojen politiikan seurauksena. Arvioita olisi tarvittu myös nykyisen velkaantumisvauhdin vaikutuksista talouden hallintaan pitkällä aikavälillä. Työssäkäyvän aktiiviväestön osuus vähenee ja paljon terveyspalveluita tarvitsevan vanhuusväestön osuus kasvaa. Tämä edellyttää vahvaa kansallisvarallisuutta, jotta yhteiskuntamme voi ostaa palveluita myös ulkomailta ja selviytyä palveluvelvoitteistaan. Valtion talousneuvoston puheenjohtaja on ollut turhautunut, kun neuvoston talouden tasapainottamisvaatimuksia ei ole otettu huomioon. Demokratiaan kuuluu myös, että kritiikkiin asianmukaisesti vastataan.
Kimmo Sasi on valtiovarainvaliokunnan ex-puheenjohtaja
