Muistatteko Guggenheimin? Museohankkeen, joka sai Suomen sekaisin. Helsingin Kauppatorin tuntumaan suunnitellusta Guggenheimista tehtiin taide-elämän antikristus tai ilmestyskirjan peto, joka oli riistämässä Suomi-neidon viattomuuden. Minä muistan. Ja muistan pettymyksen, kun hanke kaatui kaupunginvaltuustossa 2016. Nyt sopii hieman katkerasti muistella, että vastustajien pääargumentti liittyi kävijämääriin. ”Naurettavaa ja epätodellista”, huudettiin, kun hankesuunnitelmassa viitattiin 500 000 vuosittaiseen kävijään.
Mitä vastustajat nyt pohtivat, kun vuodenvaihteessa selvisi uuden Amos Rexin vierasmäärä: neljä kuukautta ja yli 250 000 vierasta. Oma tunteeni oli vahingonilo. Jo Guggenheim-keskustelussa vedottiin uuden museon vetovoimaisuuteen. Vain harva uskoi.
Museot ovat sitkeitä ja elinvoimaisia muistiorganisaatioita, ja parhailla on huima kyky uudistua. Merkittävimmät taidemuseot ovat suur- ja pääkaupungeissa, eikä mikään viittaa museoidean vanhentuneen. Trip Advisorin Top 10 -listan kärjessä ovat useat tunnetut ja suuret kansalliset museoita, kuten Met/New York, Louvre/Paris, Eremitage/St. Petersburg ja Prado/Madrid.
Nämä museot ovat kaupunkiensa helmiä, merkittävien kansallisten taidekokoelmien sijoituspaikkoja. Taustalla on usein hallitsijan yksityinen taidekokoelma, joka on myöhemmin avattu yleisölle ja/tai ”kansallistettu”. Suomen ja Yhdysvaltojen kaltaisissa nuorissa valtioissa on tarvittu valistuneita keräilijöitä. G-museon taustalla oli omaisuuttaan nopeasti kartuttaneen miehen visio. Salomon S. Guggenheim keräsi aluksi vanhempaa klassista taidetta, mutta pian myös systemaattisesti eurooppalaista aikalaistaidetta.
Guggenheim ja Amos Rexin ”kantaisä” Amos Anderson muistuttavat monella tavalla toisiaan. Yhteistä on ymmärrys kulttuurin syvävirroista ja kunnioitus luovaa työtä kohtaan. Amos Rex ilmentää samaa kuin New Yorkin Guggenheim-museo syntyaikoinaan, vahvaa luottamusta moderniin luovuuteen, innovatiiviseen taidekäsitykseen ja hyvään arkkitehtuuriin. Onnistuessaan molemmat rakennukset ovat luoneet tiheää, urbaania vetovoimaa.
Nykykaupungissa museo on edelleen paras keino lisätä kulttuurin näkyvyyttä ja pohtia arkkitehtuurin ja designin suomalaisen osaamisen päivittämistä. Helsingissä on hyvä museoperinne. On rutkasti alan osaamista ja sitoutunutta henkilökuntaa, mutta yhä puuttuu kansainvälinen vipuvarsi. Meidän museoitamme ei löydy Trip Advisor -listojen kärjestä.
Julkisella rahalla tulee raamittaa uusia rohkeita avauksia. On viimeinen mahdollisuus avata moderni taidemuseopeli Helsingissä, jossa hyviä uutisia on saatu odottaa. Helsingin nykytaidebiennaali järjestetään ensimmäistä kertaa 2020, ja nyt selvitetään myös arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutusvaihtoehtoja. Pormestari Vapaavuoren asettama työryhmä pohtii miten ja missä Helsingin kaupungin taidemuseo HAMin tulisi tulevaisuudessa toimia.
G-keskustelussa äänekkäimpiä olivat suurten ikäluokkien edustajat, kylmän sodan varjossa kasvaneet sukupolvet. Kun uudet museot joskus avaavat ovensa, suurin käyttäjäryhmä ovat 2000-luvun lapset ja nuoret. Ikäryhmä on kasvanut audiovisuaalisen viestinnän, globaalin peli- ja populaarikulttuurin ja digimaailman varjossa. Kansallisen tai paikallisen taiteen peruskokoelmien roikuttaminen seinällä ei riitä. Taiteen avulla on osattava kertoa tarina, haettava uusia ja yllättäviä näkökulmia, ”vieteltävä” katsomaan menneisyyden modernejakin teoksia uusin silmin ja oivalluksin. Kiitos Amos Rex, että avasit pelin. Tästä eteenpäin Helsingillä on vain voitettavaa!
Laura Kolbe
