Kun olin lapsi 60-luvun Helsingissä, kotitalossani Pohjois-Haagassa oli kolme kivijalkakauppaa: oli lihakauppa, maitokauppa ja siinä välissä siirtomaatavarakauppa. Ensin lopetti jälkimmäinen, sitten kaksi muuta. Ostoskeskus ja iso supermarket ”söivät” pienet liikkeet pois. Maitokauppaan tehtiin taloyhtiön sauna, ja muihin tuli konttoreita. Säleverhot saatiin ikkunoihin ja munalukko oveen. Kivijalkaliikkeet olivat lapsuudessani tavallisia. Oli kampaamoita, partureita, ompelimoita, kosmetologeja, kioskeja, tupakka-, vaate- ja paperikauppoja ja kemikaaliliikkeitä. Kun yrittäjä väsyi tai eläköityi, puoti meni kiinni. Jälleen oli yksi lähipalvelu vähemmän, vaikka kivijalkojen tilat olisivat sallineet pienimuotoista palveluyrittäjyyttä.
Elinkeinopolitiikka on entistä tärkeämpää kaupungeissa. Monilla on edelleen unelma: saada hyviä lähipalveluita ja katuseurallisuutta kaupunkeihin. Moni meistä haluaisi toteuttaa unelmansa eli perustaa kahvilan tai ravintolan tai avata hyvinvointipalveluliikkeen. Mikroyrittäjyys on 2000-luvun työtä. Työn luonne muuttuu tulevaisuudessa ja yhä useampi kaupunkilainen elättää itsenä pien- tai mikroyrittäjänä. Yksinyrittäjät muodostavat jo nyt leijonanosan koko yrityskannasta. Eri tilastoista selviää, että suomalaisista yrityksistä peräti yli 92 % on mikroyrityksiä eli alle 10 hengen yrityksiä. Mikroyritykset – mikroyrittäjät mukaan lukien – työllistävät yli 310 000 henkilöä. Kaikkiaan yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylittää vuositasolla 70 miljardia euroa. Huomisen työ on yhä enemmän yrittämistä maaseudulla ja kaupungeissa. Helsingissä palvelualojen osuus työpaikoista on jo 85 %. Valtaosa on mikroyrityksiä, jotka työllistävät alle viisi henkilöä. Yrittäjinä toimitaan yhä useammin vaikkapa palkkatyön, opiskelun tai eläkkeen ohella. Tarvitaan innovaatiokannustimia ja apua tuotekehitystyöhön.
Tarvitaan yrittäjien luovuutta ja asenteiden muutosta. Verotuksen tulisi olla riskinottoa palkitsevaa. Uusia yrittäjäsukupolvia tulee rohkaista ja menestystarinoista tehdä esimerkkejä. Mikroyrityksistä on kasvanut globaaleja menestystarinoita, kärjessä vaikkapa naapurin IKEA. Yrittäjyysmyönteisessä kaupungissa on lupa onnistua, mutta myös epäonnistua ihmisarvoaan menettämättä. Siirtymä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä on tehtävä helpommaksi. Kioskikahvilat ja munkinpaistajat ovat tosityötä jo tänään. Riittää, että yritys itse uskoo hankkeeseensa ja on valmis siihen sijoittamaan.
Urbaani yrittäjyysmyönteisyys tarkoittaa sitä, että on oltava pienten, itsensä ja omaisuutensa likoon laittavien yrittäjien rinnalle. Kaupunki voi toimillaan vaikuttaa siihen, että yksinyrittäminen helpottuisi. Tukea voidaan antaa lisäämällä neuvontapalveluita ja tietoja liiketoiminnan kehittämisessä, sekä antamalla mahdollisia aloitusvaiheen taloudellisia kannustimia. Kaupungit ja kunnat voisivat myös käyttää arvovaltaansa valtion suuntaan, jotta yrittäjiin kohdistuva sääntelyä, byrokratiaa ja ohjailua helpotetaan. Oikein suunnattu ulkopuolinen sparrausapu voi merkittävästi auttaa yksinyrittäjiä.
Suomessa haasteena on näkökulma, jonka mukaan vain lähinnä menestyneet keskisuuret yritykset voivat saada tukea ja rahoitusta. Tämä asenneongelma on saatava katkaistua, ja on nähtävä se potentiaali mikä eri alojen mikro- ja yksinyrityksissä on. Harva yritys on heti keskisuuri, eikä innovaatio katso yrityksen kokoa. Jokainen yksinyrityskin voi innovoida ja pian olla kansainvälinen. Tai ainakin tuoda elävyyttä kotikadulleen ja lähikortteleihin!
Laura Kolbe Euroopan historian professori Helsingin yliopisto
