Aineellisen hyvinvointimme keskellä syntyy surullisen paljon pahoinvointia. Joka viides nuori kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja 25 % lapsista asuu perheissä, joissa vanhemmalla on mielenterveys- ja/tai päihdeongelma. V. 2018 työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä oli kaksi kertaa enemmän alle 30-vuotiaita kuin vuosituhannen alussa. Masennuslääkkeitä käyttäviä nuoria ja lapsia on jopa 16 000. Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian klinikalle on kerrottu hakeutuvan jopa alle kouluikäisiä lapsia, jotka käyttäytyvät itsetuhoisesti ja alakouluikäisiä, jotka viiltelevät itseään.
Olen jo pitkään puhunut sen puolesta, että mielenterveyspalvelujen kynnyksen on oltava matalampi. Mielenterveyshäiriöistä kärsivät eivät saa riittäviä palveluja perusterveydenhuollosta, vaan heidät ohjataan yhä useammin ruuhkautuneeseen erikoissairaanhoitoon. Monet jäävät kokonaan ilman tarvitsemiaan mielenterveyspalveluja. Tilanteen korjaamiseksi tulisi perustaa perustason nuorisopsykiatrisia walk in-poliklinikoita. Varhaisen avun puuttuessa inhimilliset kärsimykset kasvavat ja kustannukset kohoavat.
Kun perheet voivat huonosti, myös lapset kärsivät. Vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmat ennustavat vahvimmin lapsen mielenterveys- ja päihdeongelmaa. Tukea on kohdistettava perheisiin. Muuten on uhkana, että menetämme lapset syrjäytymiskierteeseen. Tärkeää on yhteistyö lastensuojelun, sosiaalityön, ja ammatinvalinnanohjauksen kanssa. Ilman ehkäiseviä toimia masentuneiden vanhempien lapsista arviolta 60 % sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön ennen kuin täyttävät 25 vuotta.
Mielenterveyden ongelmat ovat keskeisin syrjäytymiseen ja työkyvyttömyyteen johtava tekijä. Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat noin kuusi miljardia vuodessa. Puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Joka neljäs sairauslomapäivä johtuu mielenterveyden ongelmista. Jos mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen vähenisi 10–15 prosenttia, bruttokansantuote vahvistuisi 0,3–0,5 prosentilla. Mielenterveysongelmien kasvavasta merkityksestä huolimatta yhä pienempi osuus terveydenhuoltomenoista ohjautuu mielenterveyspalveluihin.
Erikoissairaanhoitoon ohjautumisessa on merkittäviä alueellisia eroja, eivätkä lapsiperheiden mielenterveyspalvelut toteudu yhdenvertaisesti. Lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon yksiköiden taloudellisissa ja henkilöstöresursseissa on vaihtelua. Vaihtelua on myös hoito- ja kuntoutusmenetelmissä, eikä tehokkaiksi tiedettyjä hoitomenetelmiä ole yhdenvertaisesti saatavilla. Alueellisten erojen pienentäminen vaatii kansallista koordinointia.
Jotta lasten mielenterveysongelmien hoitoa voitaisiin toteuttaa paremmin jo perustasolla, tulisi terveydenhuollon ammattilaisten peruskoulutukseen kuulua riittävä määrä lasten mielenterveyshäiriöihin liittyvää opetusta. Painopisteen on oltava mielenterveyspalvelujen kynnyksen madaltamisessa.
Päivi Räsänen
lääkäri, kansanedustaja (kd)
