Tuhannet pienet koululaiset ovat jälleen astelleet ensimmäisen kerran koulutielle. Heitä odottaa suomalaisen yhteiskunnan arvokkain lahja: maksuton koulutus, jonka tavoitteena on laaja yleissivistys sekä valmiudet, joilla nämä lapset kykenevät työpanoksellaan aikanaan rakentamaan ja kehittämään yhteiskuntaamme. Suomalainen koulutus on edelleen maailmalla kovassa maineessa, vaikka koululaisten avaintaitoja mittaavat Pisa-tulokset eivät enää kansainvälisessä vertailussa edusta menneiden vuosien huipputasoa.
Opettajamme ovat yliopistotasoiselta koulutukseltaan maailman kärkeä. Suomessa on jo varhain ymmärretty arvostaa kansankynttilöitä, jotka ovat olleet avaintekijöitä kylmän ja pohjoisen maan kehittämisessä osaamisen ja työn menestystarinaksi. Viime vaalikaudella myös varhaiskasvatuksen opettajien kelpoisuusvaatimukset linjattiin tukemaan samoja tavoitteita. Opettajien arvostus ei valitettavasti palkkauksessa näy kautta linjan. On häpeällistä, että korkean, yliopistotasoisen koulutuksen saaneiden lastentarhanopettajien palkka on keskimäärin 2300 euroa kuukaudessa. Opettajien palkoista ei päätetä eduskunnassa, mutta asiasta on syytä käydä keskustelua. Työmarkkinajärjestöjen tulisi ajatella kauemmas: työelämä tarvitsee myös tulevaisuudessa osaajia, joita syntyy taitavien ja motivoituneiden opettajien ansiosta. Hälytyskellojen tulisi soida tiedosta, että luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät ovat romahtaneet kuudessa vuodessa lähes puoleen aiemmasta. Opettajan ammatin vetovoimasta on pidettävä huolta.
Opettajien uupumus on ilmiö, joka on otettava vakavasti. Olen itse aloittanut kansakoulun 30 oppilaan luokassa, jossa kahta luokka-astetta, ensimmäistä ja toista luokkaa opetti yksi taitava opettaja. Olen jälkikäteen ihmetellyt sitä, miten hän kykeni huomioimaan lapsia myös yksilöllisesti. Opin lukemaan viisivuotiaana, joten opettaja antoi minulle erityistehtäviä, joissa sain opiskella omaan tahtiin opettajanhuoneessa. Oppilasaines oli 60-luvulla aivan erilaista kuin tänä päivänä. Lapset oli jo kotona opetettu kunnioittamaan opettajia ja kurinpitoon oli käytössä nykyistä laajemmat keinot.
Nykyisissä kouluryhmissä on jatkuvasti enemmän erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Vieraskielisten, psyykkisesti oirehtivien ja levottomien oppilaiden tarpeet syövät opettajien voimavaroja. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on yhä enemmän integroitu opiskelemaan muiden oppilaiden kanssa.
Erityistarpeisiin nähden ryhmäkoot ovat liian isoja. Tämän seurauksena ne oppilaat, jotka tarvitsevat tukea, eivät saa tukea, ja muut taas eivät saa tarpeeksi opetusta, kun opettajan aika menee tukea tarvitseville. Erityistä tukea tarvitsevien kannalta olisi syytä kehittää uudenlaista pienryhmäopetusta.
Poliittisessa kentässä vallitsee laaja yksimielisyys vanhustenhoidon lakisääteisen hoitajamitoituksen tarpeesta. Samaa tarvitaan opetusalalle. Laissa tulee selkeästi säätää, kuinka monta oppilasta saa olla yhdellä opettajalla.
Päivi Räsänen
kansanedustaja,
lääkäri
