”Karttakaa ihmisiä ja sellaisia julkisia paikkoja, missä lähimmäisenne ei teitä tarvitse tai on parhaillaan toipumassa sairaudesta… Jos joku on saanut taudin ja on toipumassa, hänen pitää pysyä kaukana muista eikä sallia kenenkään tulla lähelleen, ellei se ole aivan välttämätöntä.”.
Näitä ohjeita ei antanut THL koronatartuntojen ehkäisemiseksi vaan Martti Luther vuonna 1527 ruttoepidemian runtelemassa Saksassa kirjeessään: ”Pitääkö tappavalta taudilta paeta?” Luther kehotti siis ottamaan sosiaalista etäisyyttä, lukuun ottamatta lääkäreitä, hoitajia ja pappeja, joiden tuli pysyä sairaiden apuna. Wittenbergin yliopistokin suljettiin.
Lääketiede on keskiajalta kehittynyt. Monet sairaudet on kyetty voittamaan lääkkein tai rokotuksin, vuosisatojen ajan ihmiskuntaa kurittanut rutto mukaan lukien. Mutta uusia vaarallisia kulkutauteja syntyy ja joudumme turvautumaan satojen vuosien takaisiin ohjeisiin ennen kuin lääkkeitä tai rokotteita saadaan käyttöön.
Pandemian muutokset elämäämme jättävät syvät jäljet. Voisiko surun ja taloudellisten menetysten keskeltä nousta uusia, myönteisiä toivon merkkejä? Nopean tiedonvälityksen ja sosiaalisen median aikana pandemia on yhdistävä kokemus. Koti, turvavälit, ikäihmisten suojelu ja ystäväapu ovat tuttuja käsitteitä kaikkialla. Vaikka fyysistä etäisyyttä pidetään, lähimmäisyydestä puhutaan enemmän kuin aiemmin. Ilmastomuutosta torjutaan nyt tehokkaammin kuin millään rajoitteella ja digiloikka on otettu palveluissa muutamassa viikoissa. Parhaimmillaan pysähtyminen synnyttää luovuutta, joka johtaa täysin uusiin innovaatioihin.
Lapset oppivat tartuntatautien torjuntaa. Käsiä pestään kaikkialla, missä vettä löytyy. Kättelyn välttäminen vähentäisi epidemian jälkeenkin sairastavuutta tartuntatauteihin. Olisiko ihmiskunnan mahdollista ottaa mallia kulttuureista, joissa tervehditään kohteliaasti hymyllä ja kumarruksella tai käsi sydämen päällä toiseen koskettamatta?
Eduskunnassa on muisteltu talvisotaa ja silloin syntynyttä yhteishenkeä. Emme ole sodassa, mutta poikkeuksellisessa, monelle pelottavassa ja ahdistavassa tilanteessa, jossa koetellaan kansakunnan henkistä kestokykyä. Siksi rohkenen nostaa esiin reilun 80 vuoden takaa tilanteen, jossa Suomi joutui hyökkäyksen kohteeksi koko itärajan leveydeltä. Joulukuussa Pelkosenniemellä pelko muuttui kauhuksi.
Presidentin puoliso Kaisa Kallio kehotti radiopuheessaan kansaa rukoilemaan. Aikalaiset kertovat, että niin kodeissa kuin julkisilla paikoilla käytiin polvilleen, itkettiin ja rukoiltiin. Tapahtui ihme. Pakkanen kiristyi muutamassa tunnissa vesisateesta lähes 40 asteeseen ja hyökkääjän kalusto ja miehistö hyytyivät. Pelkosenniemelle pystytettiin muistomerkki, jossa lukee ”Tässä auttoi Herra”.
Poikkeusolot pysäyttävät meidät elämän perusasioiden äärelle. Niissä tehdyt löydöt auttavat lähimmäisyhteiskunnan rakentamisessa senkin jälkeen, kun pääsemme voitolle koronaepidemiasta.
Päivi Räsänen
kansanedustaja
(kd), lääkäri
