Seuraa meitä

Kaupunkilaisen pohdintoja hiihtoladulta

KOLUMNIT

Kaupunkilaisen pohdintoja hiihtoladulta

Minä hiihtelen hankia hiljakseen, jo aurinko maillehen vaipuu, minun mieleni käy niin murheiseks, minun rintani täyttää kaipuu.

Itselleni hiihtäminen on nauttimista, mutta myös suorittamista. Entisenä SM-tason urheilijana on vaikeata päästä eroon suorittamisen tarpeesta. Enkä ehkä haluakaan siitä kokonaan eroon. Viime vuosina olen kuitenkin paremmin oppinut välillä pysähtymään, nostamaan katsettani ja nauttimaan valtavan kauniista maisemista Suomessa. Kun seisoo keskellä metsää, järveä tai tunturia ja sisäistää kuinka kaunis maa Suomi on huomaa myös, että ilma tuntuu usein ihanan raikkaalta, puhtaalta ja virkistävältä keuhkoissa. Turistitkin suuntaavat suurin joukoin Suomeen kokeakseen puhtautta, hiljaisuutta ja koskemattomuutta. Uskon, että tämä tulee tulevaisuudessa olemaan yhä suurempi vetovoimatekijä.

Talven hiihtolenkit Lapissa tulevat usein mieleen, erityisesti näin keväisin, kun kaupunki-ilma täyttyy muun muassa katupölystä. Suomi on yksi seitsemästä maasta maailmassa, missä ilmanlaatu täyttää Maailman terveysjärjestön WHO:n kriteerit, kertoi sveitsiläisjärjestö IQAirin raportti äskettäin. Puhdasta ilmaa ei kuitenkaan voi ottaa itsestään selvyytenä, eikä se ole ainoastaan paikallinen kysymys, koska ilma on koko maapallon yhteinen resurssi, jota tulee vaalia. Meidän on kuitenkin paikallisesti aina otettava huomioon, miten ilmanlaatua voidaan pitää puhtaana ja miten sitä voi entisestään parantaa. Maailmalla näemme nimittäin esimerkkejä siitä miten huono ilmanlaatu voi heikentää ja jopa lyhentää elämää.

Pääkaupunkiseudulla Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) ylläpitää ilmanlaadun reaaliaikaista seurantaa. HSY:n kartalta näet ilmanlaadun juuri sieltä, missä olet tai minne olet menossa. Voit myös tarkistaa, miten ilmanlaatu muuttuu lähituntien aikana. Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu on hyvä verrattuna muun Euroopan suurkaupunkialueisiin. Silti meilläkin ajoittain ilmansaasteiden pitoisuudet kohoavat äkillisesti haitallisen korkeiksi. Mittaaminen on tietysti tärkeätä kaupunkilaisille, joille huono ilmanlaatu vaikuttaa terveyteen, mutta mittaaminen on myös tärkeä poliittinen työkalu.

Ilmanlaadun mittaaminen niin paikallisesti kuin kaupunkitasoisesti on tärkeätä, jotta meillä on selkeätä tietoa, mihin tulee suunnata poliittisia toimia ilmalaadun parantamiseksi. Ilmanlaatu tulisi ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa kaikilla päätöksenteon tasoilla. Kaupungeissa ja kunnissa tehdään esimerkiksi maankäyttöä, liikennettä ja energiantuotantoa koskevia päätöksiä, joilla on merkittävä vaikutus ilmanlaatuun, mutta myös päästöihin ja altistukseen. Monet pienetkin toimet voivat parantaa paikallista ilmanlaatua. Ilmanlaadun parantaminen on myös selkeä hyvinvointia tukeva tekijä.

Latu vitkaan vie. Vai vääräkö lie? Niin pitkä on yksin hiihtäjän tie.

Näin loppuu Eino Leinon ensimmäinen osa Yksin hiihtäjä runoa kokoelmasta Hiihtäjän virsiä. Yli sata vuotta sitten ehkä oli näin. Tänään kuitenkin meidän tulee muistaa, että yksin emme ilmanlaatua paranna, mutta jokaisella teolla on kuitenkin vaikutus.

Silja Borgarsdóttir Sandelin Kaupunginvaltuutettu ja RKP:n varapuheenjohtaja, Helsinki

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOLUMNIT

Ylös