Suomessa on jo varhain ymmärretty arvostaa kansankynttilöitä, jotka olivat avaintekijöitä kylmän ja pohjoisen maan kehittämisessä osaamisen ja työn menestystarinaksi. Opettajamme ovat yliopistotasoiselta koulutukseltaan maailman kärkeä. Suomalainen koulutus olikin pitkään maailmalla kovassa maineessa, mutta valitettavasti koululaisten avaintaitoja mittaavat Pisa-tulokset ovat kansainvälisessä vertailussa romahtaneet. Suomalaisten poikien suoriutuminen on laskenut selkeästi tyttöjä enemmän. Keskimäärin heikosti menestyvät maahanmuuttajataustaiset nuoret. Hälytyskellojen tulisi soida tiedosta, että luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät ovat romahtaneet muutamassa vuodessa lähes puoleen aiemmasta. Opettajan ammatin vetovoimasta on pidettävä huolta.
Olen itse aloittanut kansakoulun lähes 40 oppilaan luokassa, jossa kahta luokka-astetta, ensimmäistä ja toista luokkaa opetti yksi taitava opettaja. Olen jälkikäteen ihmetellyt, miten opettajani kykeni huomioimaan lapsia myös yksilöllisesti. Opin lukemaan viisivuotiaana, joten opettaja antoi minulle erityistehtäviä, joissa sain opiskella omaan tahtiin opettajanhuoneessa. Oppilasaines oli 60-luvulla kuitenkin aivan erilaista kuin tänä päivänä. Lapset oli jo kotona opetettu kunnioittamaan opettajia ja kurinpitoon oli käytössä nykyistä laajemmat keinot. Nykyisissä kouluryhmissä on jatkuvasti enemmän erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Psyykkisesti oirehtivien ja levottomien oppilaiden tarpeet syövät opettajien voimavaroja. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on yhä enemmän integroitu opiskelemaan muiden oppilaiden kanssa.
Erityistarpeisiin nähden ryhmäkoot ovat liian isoja. Tämän seurauksena ne oppilaat, jotka tarvitsevat tukea, eivät saa tukea, ja muut taas eivät saa tarpeeksi opetusta, kun opettajan aika menee tukea tarvitseville. Erityistä tukea tarvitsevien kannalta olisi syytä kehittää pienryhmäopetusta. Opettajat uupuvat myös jatkuviin uudistuksiin ja hankkeisiin. Opettajilta tulee viestejä siitä, miten työpäivät täyttyvät paperitöistä ja kirjaamisista. Heitä ei ole kuultu suunniteltaessa avoimia oppimisympäristöjä, joista on tullut levottomia ja meluisia avohalleja. Opettajat joutuvat myös yhä enemmän panostamaan kasvatukseen ja taitoihin, jotka aiemmin opittiin kodeissa. Isotkaan oppilaat eivät osaa sitoa kengännauhoja, leikata saksilla tai syödä veitsellä ja haarukalla. Digitaalinen ympäristö on koulutyölle haaste, opettajan on vaikea voittaa huomiota kilpailussa kännykkäpelien ja TikTokin kanssa. Koulujen työrauhaa tulee kehittää niin, että kännykät on mahdollista ottaa pois niin oppituntien kuin välituntien ajaksi.
Oppivelvollisuuden pidentäminen ei tuo apua koulupudokkuuden tai syrjäytymisen ehkäisyyn. Tuki tarvitaan varhaiseen vaiheeseen, esiopetuksesta lähtien. Nyt on oikea hetki kääntää suuntaa, tuoda järjen ääni ja panostus koulutukseen, joka on myös tulevaisuuden Suomen menestyksen avain.
Päivi Räsänen kansanedustaja, lääkäri
