Maaliskuussa moni hätkähti ruokakaupan käytävällä, kun tutut hyllypaikat olivat yhtäkkiä tyhjentyneet. Sellaiseen näkyyn emme ole Suomessa tottuneet.
Koronakriisin alkuvaiheissa Suomeenkin levisi hetkellisesti ulkomailla koettu paniikki etenkin WC-paperin riittävyydestä. Tilanne eskaloitui parissa päivässä tyhjyyttään ammottaviin hyllyväleihin, kunnes joku muisti, että Suomi on valtava paperintuottajamaa. Ensihamstrauksen jälkeen moni huomasikin, että paperia ilmestyi joka päivä hyllyihin säännöllisesti lisää.
Onneksi tyhjiin hyllyihin ei siis näkynä tarvinnutkaan tottua. Emme ole kärsineet suurista puutteista, emme WC-paperin tai muunkaan suhteen. Myös kaikkien tahtomaa käsidesiä ja kasvomaskeja on nyt alkanut ilmestyä kauppoihin suomalaisten yritysten tehtyä nopeita päätöksiä tuotantolinjastojen käynnistämisestä.
Kaikki tämä on mahdollista, koska meillä on kotimaisia yrityksiä. Meillä on perusteollisuutta, ruoantuotantoa, logistiikkaa niiden kuljettamiseen ja monenlaista osaamista. Voimme luottaa siihen, että kriisin tullen joku toimittaa edelleen ruoan pöytäämme ja WC-paperin kaupan hyllyille. Kotimaisen energiantuotannon vuoksi voimme luottaa, että töpselistä tulee huomennakin sähköä ja hanasta puhdasta vettä.
Kaikki tämä on liian usein itsestäänselvyys, joka jää päätöksenteossa muiden teemojen varjoon. Korona on tehnyt näkyväksi, miten kriittisestä asiasta huoltovarmuudessa todella on kyse.
Huoltovarmuus ei ole vain puolustuspolitiikkaa tai yhtä kuin Huoltovarmuuskeskuksen tarvikevarasto. Huoltovarmuus on jokaisen yhteiskunnan osa-alueen summa. Se, miten hyvin selviämme kriiseistä riippuu aivan kaikesta: riittääkö energiaa talojen lämmittämiseen, saadaanko maatiloilta ruokaa kauppoihin, kuinka monta hoitajaa terveydenhuollossa on, toimivatko puhelimet ja verkkoyhteydet, pystyvätkö yritykset reagoimaan yllättäviin tilanteisiin tai viranomaiset tiedottamaan tehokkaasti poikkeusoloista.
Valtion kannalta koronakriisi on osoittanut selviä puutteita viestinnässä, päätöksenteossa ja yhteistyössä. Jos meitä uudelleen kohtaa tällainen kriisi, päätökset on heti saatava yhteen pöytään, yhden kriisiryhmän vastuun alle. Kun vastuut ovat selvät ja keskusteluyhteydet avoimet, voi jokainen keskittyä omaan tonttiinsa ja hoitaa sen mahdollisimman hyvin. Tällaisen ‘nyrkin’ perustaminen kriisitilanteissa on koronakriisin tärkeä opetus.
Toinen opetus on, että kun jatkossa päätetään asioista, huoltovarmuuden on aina oltava mukana harkinnassa. Emme voi ajaa alas kotimaisia energiamuotoja tai maataloutta, koska silloin teemme Suomesta entistä haavoittuvamman kriiseille. Emme voi tehdä terveydenhuollosta matalilla palkoilla ja kroonisella stressillä niin epähoukuttelevaa alaa, ettei sille hakeudu riittävästi ihmisiä. Emmekä voi rakentaa mitään osaa turvallisuuspolitiikastamme vain vieraan avun varaan.
Tärkeä osa huoltovarmuutta löytyy myös jokaisen meistä pään sisältä. Kun epävarmuus tulevaisuudesta kasvaa ja rajoitukset läheisten tapaamisesta kiristyvät, pannaan suomalainen sisu todelliseen tulikokeeseen. Henkisessä huoltovarmuudessa ratkaisevat kolme asiaa: varautuminen, vastuullisuus ja vahvana pysyminen.
Onneksi niiden suhteen meillä on hyvät eväät selvitä tästä kriisistä. Suomalaiset ovat sitkeitä ja sisukkaita. Meillä on taitavia terveydenhuollon ammattilaisia, kekseliäitä yrityksiä, ahkeria työntekijöitä ja toisistaan välittäviä ihmisiä.
Ennen kaikkea meillä on kansalliseen kulttuuriin iskostunut periaate: kaveria ei jätetä.
Sitä viisautta tarvitaan nyt.
Tiina Ahva
