Seuraa meitä

Arkkitehtuuri- ja designmuseo etenee

KOLUMNIT

Arkkitehtuuri- ja designmuseo etenee

Viime vuosien aikana on koettu erilaisia kävijämääräennätyksiä museoissa. Ennätykset eivät rikkoudu vain suurissa kaupungeissa, vaan käyntimäärät ovat lisääntyneet eri puolilla maata. Taidemuseo Amos Rex sai esimerkiksi ilmiömäisen suosion heti avauduttuaan elokuun lopussa 2018. Amos Rexin suosio näkyi silloin myös muiden museoiden kävijäluvuissa. Suomalaiset arvostavat taidetta ja haluavat kokea vahvoja tunteita, joita taide ja kulttuuri meissä herättää. Nyt on taas uuden museon aika ja ainakin itse odotan mitä kaikkea uutta tuleva Arkkitehtuuri- ja designmuseo voi tuoda Suomen museokentälle ja kulttuurielämälle.

Petteri Orpon hallitus on sopinut kolmannesta lisätalousarviosta, jossa Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön pääomittamiseen ehdotetaan 58 milj. euron määrärahaa. Rahoituksen ehtona on mm., että Helsingin kaupungin rahoitusosuus vastaa valtion rahoitusosuutta (yhteensä 60 milj. euroa) ja että yksityisten rahoittajien rahoitusosuus on vähintään 30 milj. euroa. Helsingin kaupunki on aikaisemmin päättänyt yhteensä 60 miljoonan euron pääomalahjoituksesta uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamisesta vastaavalle säätiölle.

Pidän sitä erittäin hienona, että arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelu nyt etenee. Helsingin kaupungin ja valtion yhteinen sitoutuminen mahdollistaa tämän hyvin kiinnostavan hankkeen etenemisen. Hanke vahvistaa Helsingin ja Suomen kansainvälistä imagoa. Uusi museo tulee tarjoamaan modernin ympäristön suomalaiselle muotoilulle ja arkkitehtuurille sekä kansainväliselle vuoropuhelulle. Olen varma, että uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo tulee olemaan maamerkki, josta jokainen helsinkiläinen ja suomalainen voi olla ylpeä.

Uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle toteutetaan Helsingin Makasiinirantaan arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkealuokkainen museorakennus, joka luo puitteet kansainväliselle huipputason museotoiminnalle. Uudesta museorakennuksesta on päätetty järjestää yleinen ja kansainvälinen suunnittelukilpailu. Kaikki 623 kilpailuehdotusta on jo julkaistu tulevan museon nettisivuilla. Meille arkkitehtuurista kiinnostuneille on aitoa herkkua selailla ehdotuksia ja olen varma, että jokainen meistä löytää ehdotusten parista oman suosikkinsa.

On erittäin innostavaa, että Helsingin Eteläsatamaan nousee kansainvälinen ja moderni museo, joka kutsuu elämyksiin. Satama-alue tulee elävöitymään uudella kaupunkikuvallisesti mielenkiintoisella ja kestävällä museolla, joka houkuttelee myös kansainvälisiä turisteja. Kulttuurin ja taiteen tulee olla osa kaupunkielämää ja kaupunkiympäristöä ja kulttuurin ja taiteen tulee olla saavutettavaa ja näkyvillä siellä missä ihmiset ovat. Tämä tukee viihtyisyyttä ja hyvinvointia.

Silja Borgarsdóttir Sandelin RKP:n varapuheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOLUMNIT

Ylös