Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös on aiheuttanut maailmanlaajuista liikehdintää sekä syntymättömän lapsen elämän puolustajien että vastustajien leireissä. Jatkossa osavaltiot päättävät aborttilaeistaan. Kokoomuksen kansanedustaja Sirén kiirehti tekemään lakialoitteen aborttioikeuden sisällyttämisestä Suomen perustuslakiin. Ranskassa presidentti Macron antoi vastaavan esityksen. Euroopan parlamentti ehdotti äänin 324 – 155, että oikeus aborttiin nostettaisiin EU:n perusoikeuskirjaan. Tämä edellyttäisi jäsenvaltioiden yksimielistä tukea, jota ei onneksi ole näköpiirissä. Terveyspalveluiden tulee jatkossakin kuulua kansalliseen päätösvaltaan. Näkymä on kuitenkin pelottava. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvataan nyt oikeus elämään, ei oikeutta surmata.
Toisaalta Yhdysvaltojen uutiset antavat toivoa, että lakeja voidaan muuttaa myös suojelemaan lapsen elämää. Aborttioikeudesta äänestetään syksyllä eduskunnassa. Käsittelyssä on Oma tahto -kansalaisaloite, jonka tavoitteena on vapaa abortti ilman perusteita. Toteutuessaan se veisi pohjan pois naisen elämäntilanteen selvittelyltä ja vaihtoehtojen harkinnalta. Lapselta vietäisiin oikeus elämään ilman perusteluja. Terveyskeskuslääkäreistä tulisi abortin suorittajia ilman mahdollisuutta omaan harkintaan. Läntisen Euroopan valtavirrasta poiketen Suomessa terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole oikeutta vakaumuksensa perusteella kieltäytyä suorittamasta abortteja.
Abortissa ei ole kyse vain naisen oikeudesta omaan kehoonsa vaan myös oikeudesta kajota kuolettavasti lapsen kehoon. Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöittymisestä. Abortti-ikäisen sydän sykkii, vauva imee sormiaan ja varpaitaan ja tekee kuperkeikkoja. Ei ole kysymys solumöykystä tai naisen kehon osasta, vaan ihmisestä, jollaisia me kaikki olemme olleet. On epä-älyllistä väittää, että ihmisyys alkaisi siinä vaiheessa, kun vauva työntyy synnytyskanavasta ulos. Raskauden voi sikiön vammaisuutta epäiltäessä keskeyttää 24. raskausviikkoon asti, vaikka sikiön elinkelpoisuusraja on laskenut 22. raskausviikkoon.
Suomessa abortoidaan vuosittain kymmeniä lapsia, jotka voisivat keskoshoidon turvin jäädä elämään. He saattavat elää abortin jälkeen jopa tunteja, liikkua ja itkeä, mutta heitä ei hoideta, vaikka viereisessä huoneessa samanikäisiä keskosia virvoitellaan. Liukuhihna-aborttien sijaan tulisi kehittää tukitoimia naisille, jotka ovat tulleet raskaaksi vaikeassa elämäntilanteessa. On kestämätöntä, että hyvinvointiyhteiskunnassa vuosittain tehdään lähes 8000 raskaudenkeskeytystä sosiaalisin perustein. Yhteiskunta on julma, jos sen keskeisin vastaus odottavien äitien sosiaalisiin ongelmiin on elämän lopettaminen. Myös adoptioksi antamista tulisi kehittää. Aborttia perustellaan usein ajatuksella, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Jos omilla vanhemmilla ei ole voimavaroja ottaa lasta vastaan, avoimia sylejä ja sydämiä löytyy syntyvälle lapselle.
Kirjoittaja on kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen
