Seuraa meitä

Susannan siirto

IHMISET

Susannan siirto

Suomen suosituimpaan päivittäisdraamasarjaan Salattuihin elämiin saadaan lähiaikoina mukaan liuta uusia ja sarjaan palaavia näyttelijöitä. Vastikään juontotehtävänsä Puoli Seitsemän -ohjelmassa jättänyt Susanna Laine tekee uuden aluevaltauksen kameranäyttelemisen saralla ja astelee sarjaan keväällä.

Salattuihin elämiin saadaan lähiaikoina sekä lukuisia uusia että sarjaan paluun tekeviä hahmoja hämmentämään jo entuudestaan monimutkaista, mutta niin ihanan koukuttavaa ihmissuhdesoppaa. Uusia kasvoja sarjaan saadaan Johanna Ruonalan, Tuure Taskisen ja Axel Milliamin esittämien hahmojen muodossa. Myös Joonatan Suvinen tekee paluun sarjaan. Fanien suosikki Mia Ehrnrooth puolestaan palaa Cindyn rooliin. Yksi uusien hahmojen esittäjistä on vastikään palkitussa Puoli Seitsemän -ohjelmassa juontopestinsä jättänyt, tällä hetkellä Tuttu Juttu Show’ta MTV3-kanavalla juontava Susanna Laine. Juontotöidensä ohella Laine on tehnyt myös näyttelijäntöitä, pääasiassa teatterissa ja musikaaleissa. Laineen Salatut elämät -roolihahmoa ei vielä paljasteta, mutta hahmo nähdään Pihlajakadulla keväällä 2021.

–Minusta on mielenkiintoista tulla mukaan ja nähdä miten sarjaa tehdään. On ihanaa päästä kameranäyttelemään, koska enimmäkseen minulla on kokemusta teatterista. Salkkareissa kohtauksia on paljon, joten odotan innolla, että pääsee tekemään töitä isolla vaihteella. Salkkareissa on tunnetusti hyvä henki, mikä on tosi tärkeä juttu, Susanna Laine kertoo sarjaan tulostaan.

Salatut elämät
MTV3
arkisin
klo 19:30

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

Ylös