Seuraa meitä

Farmilla tapahtuu tutuin kasvoin

IHMISET

Farmilla tapahtuu tutuin kasvoin

Rivi kumisaappaita ja Farmi-puukkoja odottaa jälleen käyttäjiään tuvan kuistilla, mutta tällä kertaa Farmilla kaikki on toisin. Farmi Suomi: Revanssi on realityn uusi kausi, jossa jokainen maatilalle saapuva kilpailija on kisannut Farmilla jo aikaisemmilla kausilla.

Farmi Suomi: Revanssi kokoaa yhteen aiempien Farmi-kausien värikkäimpiä sopankeittäjiä ja tunteita herättäneitä heinäpaaliin nojailijoita. Tällä kaudella kukin kilpailija on todistanut jo kykynsä Farmin töissä, joten heiltä odotetaan entistä enemmän ja kilpailun ruuvia kiristetään entisestään. Uudella erikoiskaudella juontajan saappaat vetää jalkaansa tuttuun tapaan Susanna Laine, ja myös vanha tuttu pehtoori Terho Häkkinen jatkaa farmilaisten suorittamien tehtävien tinkimättömänä tuomarina. Revanssikaudella kilpailevat Iida Vainio, Seksikäs Suklaa, Henny Harjusola, Kirsikka Simberg, Katri Utula, Juha Mieto, Jaakko Parkkali, Kelly Kalonji, Wallu Valpio, Susanna Penttilä, Antonio Flores sekä Raija Pelli. Joukko kisaa Pieksämäen seudulla sijaitsevalla maatilalla. Voittajalle on luvassa 30 000 euron voitto-potti.

Farmi Suomi: Revanssi Nelonen 18.10. klo 15.30.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Janne pölähtää kuokkimaan

    Kirjoittanut

    Suomalaisten vieraanvaraisuutta testataan taas, kun MTVn Kuokkavieras Kataja -ohjelmassa matkataan Janne Katajan johdolla Laitilasta Savonlinnaan ja...

  • IHMISET

    Tietovisa maailman turuilta

    Kirjoittanut

    Maailman suurin tietokilpailu on nyt täällä – Jeopardy! Suomi alkaa 01.10. TV5:llä. Kalle Lamberg luotsaa joukkoa...

  • IHMISET

    Supernormaalia elämää

    Kirjoittanut

    Supernormaalia-sarjan ensimmäiset 10 jaksoa ovat olleet katsottavissa Yle Areenassa 5.8. asti. Innostuneen vastaanoton saaneen sarjan jaksot...

  • IHMISET

    Kunniavieraita ja musiikkia

    Kirjoittanut

    Syksyn Vain elämää -kaudella nähdään uudistus, jonka myötä Satulinnaan saadaan kunniavieraita, suomalaisen musiikin eläviä legendoja. Musiikillaan...

  • IHMISET

    Pohjoisesta pärähtää

    Kirjoittanut

    Pohjoinen matriarkka Brita Nelihanka kuolee syöpään ja jättää jälkeensä neljä kirjettä. Kirjeissä hän jakaa perintönsä uudelleen....

Ylös